Somerniemen suosittu musiikkiteatteri hiljenee ensi kesäksi eikä valmista Metsolan lavalle uutta musikaalia. Tulevaksi kesäksi on luvassa vain konsertti, sillä musiikkiteatteriyhdistys keskittyy nyt katsomorakenteiden parantamiseen. Nousevaan katsomoon rakennetaan kiinteät, selkänojalliset penkit. Ne korvaavat käytössä olleet puutarhatuolit.
Salon Seudun Sanomat 22.2.2012 12:13:35 | Lisää
Lasten laulukaupungin uusien lastenlaulujen finalistikappaleet on valittu. Loppukilpailussa kuullaan kolmetoista uutta laulua.
Finalistien joukossa on yhdeksän ensikertalaista. Yksi heistä on pertteliläinen Minna Ora, joka tunnetaan paremmin Electric Lady -yhtyeen laulajana.
Salon Seudun Sanomat 21.2.2012 16:03:20 | Lisää
Suomalaistrio Las Chicas del Tango on tehnyt tangon Unto Monosesta. Triolta syntyivät myös kappaleet Alvar Aallosta ja Jean Sibeliuksesta.
Salon Seudun Sanomat 21.2.2012 15:47:06 | Lisää
Someron kansalaisopisto järjestää maaliskuussa kolme taiteilijaluentoa, joissa luennoivat somerolaiset taiteilijat. Kiiruun koulun auditoriossa pidettävän luentosarjan aloittaa keskiviikkona 7. maaliskuuta vasta muutaman vuoden Somerolla asunut kuvataiteilija Antti Laitinen. Laitisen teokset sijoittuvat performanssin ja visuaalisen taiteen välimaastoon.
Salon Seudun Sanomat 17.2.2012 12:04:37 | Lisää
Salon kulttuuri- ja kirjastolautakunnan myöntämien avustusten hakuaika on muuttunut. Avustukset haetaan nyt maaliskuussa ja lautakunta päättää niiden jakamisesta huhtikuun kokouksessaan.
Salon Seudun Sanomat 16.2.2012 18:03:46 | Lisää
Firenzen nykytaiteen biennaali mullisti salolaisen itseoppineen taidemaalari Kauko Mäkisen elämän. Osansa asiassa on netillä ja englantilaisella taide- ja kulttuurilehti Aestheticalla, joista löytyy tietoa Mäkisestä.
Salon Seudun Sanomat 15.2.2012 21:25:53 | Lisää